Tiedote 17.3.2020

17.3.2020

Tiedote toiminnasta koronaviruksen varalta

Koronaviruksen mahdollinen leviäminen voi vaikuttaa yrityksemme toimintaan ja käynnissä oleviin urakoihin sekä työkohteisiin.

Toimimme viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti ja seuraamme tilannetta.

Toiminta tehtaalla Kouvolassa sekä asennustyömailla jatkuu toistaiseksi normaalisti. 

Vierailut

Emme järjestä tällä hetkellä kohdevierailuja tehtaalle tai rakennuskohteisiin. 

Vierailuja valmistuneisiin kohteisiin kuten kouluihin tai päiväkoteihin ei myöskään järjestetä toistaiseksi. Pyrimme esittelemään kohteita sähköisen viestinnän välinein.

Saapuvan ja lähtevän tavaran materiaalitoimitukset sekä toimintaan liittyvän logistiikan hoidamme normaalisti huomioiden viranomaisohjeet ja hyvän hygieniatason.

Työmaan rakennustöiden keskeytyminen tai estyminen

Koronaviruksen leviämisellä voi olla vaikutuksia urakkasopimusten aikatauluihin esimerkiksi materiaalitoimitusten viiveiden vuoksi. Kyseessä on YSE-ehtojen 20 §:n d-kohdan mukainen ylivoimainen este, eli muu sopijapuolista riippumaton poikkeuksellinen seikka, joka huomattavasti vaikeuttaa urakkasopimuksen velvoitteiden täyttämistä. 

Mikäli koronavirusepidemialla on vaikutuksia työmaiden aikatauluun, ilmoitamme tästä viipymättä tilaajalle.

Kokoukset        

Pyrimme osallistumaan ja järjestämään tarvittavat kokoukset pääasiassa Skype-yhteyksiä hyödyntäen. Ottakaa yhteys tarvittaessa yhteyshenkilöönne. Olemme ohjeistaneet henkilöstöämme terveydenhuollosta ja viranomaisilta saaduin ohjein ja tehtävän mahdollistaessa teemme myös etätyötä.

Tiedustelut

Tiedusteluihin vastaa rakennusneuvos Veli Hyyryläinen

Puhelin 040 9000 656 sekä veli.hyyrylainen@elementit.fi

                    

Elementit-E oy

Ajankohtaista

RALA-ympäristösertifikaatti

RALA-ympäristösertifikaatti

Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Elementit-E Oy:lle ympäristösertifikaatin auditoidessaan kesällä 2020 valmistuneen ympäristöjärjestelmämme.

Uudet tehtaalle ajo-ohjeet

Uudet tehtaalle ajo-ohjeet

Hyvä tavarantoimittaja / kuljettaja  Tehtaamme ajoreitit on muuttuneet.  Huomioittehan alla esitetyt muutokset ajaessanne tehdasalueelle....

Tiloja arjen elämyksille!

RALA ympäristösertifikaatti
RALA kuivaketju