Oppimisympäristön vaikutus oppimiseen

elo 30, 2023

Oppimisympäristön vaikutus oppimiseen

Tutkimukset ovat osoittaneet, että oppimisympäristöillä on ratkaiseva rooli oppimisessa.

Positiivisessa oppimisympäristössä työskentelevien oppilaiden on todistettu olevan motivoituneempia ja sitoutuneempia oppijoita. 

Tässä artikkelissa käymme läpi, mitkä kaikki ympäristötekijät vaikuttavat oppimiseen niin varhaiskasvatuksessa, kuin koulussakin. Pohdimme myös, kuinka eri oppimisympäristöjä voidaan suunnitella ja kehittää mahdollisimman ihanteellisiksi oppimisen näkökulmasta.

Pesutilat

Mitä oppimisympäristöllä tarkoitetaan

Oppimisympäristöllä on merkittävä rooli opiskelijoiden oppimistuloksissa. 

Sergiy Movchan kirjoittaa oppimisympäristöstä hyvin: ”Oppimisympäristö on fyysinen ja psyykkinen tila, jossa oppiminen tapahtuu. Se sisältää niin fyysiset elementit, kuten luokkahuoneet, huonekalut, materiaalit ja teknologiat, kuin myös sosiaalisen dynamiikan sekä oppilaiden kesken, että opettajan ja oppilaiden välillä.”

Oppilaiden potentiaalin maksimoimiseksi olisi tärkeä asettaa ensimmäiseksi tavoitteeksi kannustavan ja osallistavan oppimisympäristön luominen. Oppilaiden uteliaisuus ja motivaatio saadaan heräteltyä yhdistämällä esteettisesti viihdyttävä ympäristö sekä positiivinen ilmapiiri.

Oppimisympäristön vaikutus oppimiseen

Mikä on fyysinen oppimisympäristö?

Fyysisellä oppimisympäristöllä tarkoitetaan sitä ympäristöä, jossa oppiminen tapahtuu. Esimerkiksi koulu-/päiväkotirakennus, luokkahuone, istuinjärjestelyt, valaistus, lämpötila ja yleinen tunnelma ovat osa fyysistä oppimisympäristöä. 

Tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvin suunniteltu ja toteutettu oppimisympäristö parantaa oppilaiden sitoutumista opiskeluun. Uutta koulua tai päiväkotia suunnitellessa tulee pyrkiä luomaan oppimisympäristö, joka edistää aktiivista osallistumista, viihtyvyyttä, motivaatiota ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Viihtyisä oppimisympäristö herättää positiivisia tunteita sekä lisää uteliaisuutta ja innostusta uuden oppimiseen. WGU:n artikkelissa huomioidaan viisaasti myös etäopiskelun fyysinen ympäristö: ”Viime vuosina myös koti- ja etäopiskelu on tullut osaksi fyysistä ympäristöä koskevaa keskustelua. Vanhempien on täytynyt tehdä kotona järjestelyjä varmistaakseen, että lapsilla on mukava tila työskennellä ja osallistua etätunneille.”

Mitä tarkoittaa psyykkinen oppimisympäristö?

Tutkimukset osoittavat, että positiivisen psyykkisen oppimisympäristön luomisella voi olla merkittävä vaikutus opiskelijoiden menestymiseen akateemisesti ja emotionaalisesti.

Psyykkiseen oppimisympäristöön vaikuttavat sekä fyysiset tekijät, kuten luokkahuoneen suunnittelu ja ulkoasu, että sosioemotionaaliset näkökohdat, kuten opettajan sekä oppilaan välinen suhde ja vuorovaikutus. 

Yksi tärkeä osa positiivista psyykkistä oppimisympäristöä on tukevien ja välittävien opettajien läsnäolo. Lasten yksilöllinen huomioiminen, tukeminen ja kannustaminen ovat avainasemassa tasapainoisen psyykkisen ympäristön luomisessa.

Opettajan ja oppilaiden välinen positiivinen suhde luo luottamuksen ja mukavan ilmapiirin, joka lisää myös halukkuutta osallistua opiskeluun.

Mikä on sosiaalinen oppimisympäristö?

Oppimisympäristön sosiaalista puolta ei voida aliarvioida. Opettajien ja ikätovereiden läsnäolo edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kannustaa aktiiviseen osallistumiseen.

Yhteistyömahdollisuuksien antaminen ei ainoastaan edistä ryhmätyötaitoja, vaan myös auttaa näkemään ympärillä tapahtuvia asioita eri näkökulmista. Lisäksi vuorovaikutusta edistävien ryhmätöiden tekeminen luo yhteisöllisyyden tunnetta luokassa ja lisää aktiivista osallistumista oppitunnilla.

Kuten arvata saattaa, huono ilmapiiri luokassa voi aiheuttaa oppilaille ahdistusta ja haitata älyllistä kasvua.

Tukemalla opettajien ja oppilaiden välisiä suhteita sekä rohkaisemalla lapsia vuorovaikutukseen toistensa kanssa, luodaan lapsille paremmat lähtökohdat menestyä sekä akateemisesti että emotionaalisesti.

Oppimisympäristön suunnittelu

Artikkelissa Uuden koulun rakentaminen kiteytetään hyvin oppimisympäristön suunnittelun tärkeimmän tavoitteen: 

”Suunnittelu on ratkaisevan tärkeää opiskelijoiden, opettajien ja henkilökunnan oppimista, turvallisuutta ja hyvinvointia edistävän ympäristön luomista varten.”

Uuden koulun tai päiväkodin rakentamista aloitellessa saatetaan keskittyä rakennuksen arkkitehtuuriseen ulkokuoreen, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki oleellinen tapahtuu rakennuksen sisäpuolella. On tärkeää suunnitella fyysinen kouluympäristö niin, että se tukisi mahdollisimman hyvin myös sekä lapsen psyykkistä- että sosiaalista kasvua.

Olisi hyvä pohtia, millä tavoin lapset saadaan innostettua työhön ja toimintaan mukaan päivittäin. Millainen ympäristö sallisi lasten kasvaa ja kehittyä mielekkäällä tavalla?

Uuden koulun rakentaminen

Oppimisympäristön turvallisuus

Yksi avaintekijä, joka vaikuttaa oppimistuloksiin, on oppimisympäristön turvallisuus. Kun oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi, he pystyvät paremmin keskittymään uuden oppimiseen. Turvaton ympäristö sen sijaan lisää ahdistusta ja pelkoa, jotka vaikuttavat keskittymiskykyyn ja oppimisprosessiin.

Ensimmäinen asia, joka oppimisympäristön turvallisuudesta tulee mieleen, on fyysinen turvallisuus. Artikkelissa Uuden koulun rakentaminen kirjoitetaan: ”Yksi uudisrakentamisen eduista on tehostetut turvallisuustoimenpiteet. Rakennusmääräykset ovat kehittyneet ajan myötä tiukempien turvallisuusmääräysten mukaan ja nämä asettavat etusijalle opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin.”

Turvalliseen oppimisympäristöön liittyy fyysisen turvallisuuden lisäksi myös psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus. Tämä edellyttää, että oppilaiden käyttäytymiselle luodaan selkeät säännöt samalla kun edistetään kannustavaa ilmapiiriä, jossa virheet nähdään kasvumahdollisuuksina. Lisäksi avoimien viestintäkanavien tarjoaminen oppilaille antaa yksilöille mahdollisuuden ilmaista huolensa.

Millainen on hyvä oppimisympäristö?

Hyvä oppimisympäristö tukee jokaisen lapsen oppimista, sekä opettajien ja kasvattajien työtä. Elementit E:n yksi tärkeimmistä tavoitteista on luoda hyvä oppimisympäristö kunkin koulun erityistarpeiden mukaan, ensisijaisesti lapsia ja heidän oppimista varten. Fyysinen tila, eli luokkahuone, vaikuttaa merkittävästi oppilaiden kykyyn vastaanottaa tietoa. Tutkimukset osoittavat, että hyvin suunnitellut, nykyaikaiset luokkahuoneet parantavat kognitiivista toimintaa ja yleistä suorituskykyä.

Edistävän ilmapiirin luomiseksi oppimisympäristön tulisi sisältää myös sosiaalisia ja emotionaalisia elementtejä.

Thinkificin artikkelissa kirjoitetaan hyvin: ”Ihanteellissa oppimisympäristössä oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi ja tuetuiksi kaikessa oppimisessaan. Positiivinen ilmapiiri antaa oppilaille mahdollisuuden sisäistää tehokkaasti heille esitettävän asian. Tämä on välttämätöntä opiskelijoiden menestymisen takaamiseksi.”

Kun oppilaat tuntevat, että heitä tuetaan, kunnioitetaan ja arvostetaan, he ovat todennäköisemmin motivoituneita ja sitoutuneita opiskeluihin.

Mikä edistää oppimista? 

Usein painopiste on opetusmenetelmissä ja -materiaaleissa, muttä tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvin suunnitellut luokkahuoneet lisäävät oppilaiden sitoutumista ja minimoivat häiriötekijöitä. 

Ucasin artikkelissa eritellään laajasti tekijöitä, jotka vaikuttavat oppimiseen:

  • Mukavuus: pysyt keskittyneenä ja motivoituneena pidempään, jos tunnet olosi mukavaksi. 
  • Istuin: Oikeanlainen istuin on mukavuuskysymys, mutta voi myös parantaa ryhtiä.
  • Valaistus: Hyvin valaistu huone edistää oppimista. Luonnonvalon on osoitettu parantavan mielialaa ja vähentävän stressiä ja ahdistusta. 
  • Väri: Eri väreillä voi olla erilaisia vaikutuksia mielialaan ja tunteisiin
    • esimerkiksi keltaisen on osoitettu luovan positiivisen tunteen
  • Ääni: Liiallinen melu voi häiritä ja vaikeuttaa keskittymistä, mutta pieni taustaääni voi edistää luovuutta ja auttaa rentoutumaan. 
  • Siisteys: Tutkimusten mukaan siistissä opiskelutilassa on helpompi keskittyä oppimiseen.
  • Akustiikka: Huono akustiikka voi haitata tiedonhankintaprosessia, häiritä huomiokykyä ja huonontaa oppilaiden ja opettajien välistä kommunikointia.
  • Lämpötila: Siinä missä liian lämmin luokkahuoneen lämpötila tekee olon uneliaaksi ja levottomaksi, liian kylmä huone aiheuttaa kuivan ihon lisäksi vilunväristyksiä ja epämiellyttävää oloa. (lainattu artikkelista Ratkaisu sisäilmaongelmaan)
  • Hyvä ilmanlaatu ja -kosteus: Parantaa sekä fyysistä että henkistä terveyttä.
  • Lisäksi teknologian sisällyttämisen oppimisympäristöön on havaittu lisäävän motivaatiota ja tarjoavan mahdollisuuksia interaktiivisille oppimiskokemuksille.

Varhaiskasvatuksen oppimisympäristö

Varhaiskasvatuksen oppimisympäristö kattaa sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen ympäristön. Hyvän oppimisympäristön optimoimiseksi tulisi pyrkiä luomaan lasten ikätasolle sopivia ympäristöjä, jotka edistävät oppimista ja samalla vaalivat myönteisiä ihmissuhteita. Tällä tavoin annamme lapsille mahdollisuuden toteuttaa todellista potentiaaliaan.

Uutta päiväkotia suunnitellessa tulee miettiä, millaisia oppimistiloja, kuten taide-, tiede-, liikunta- tai musiikkiluokkia, halutaan lapsille tarjota. Oppimisympäristöä suunniteltaessa on tärkeää priorisoida ominaisuuksia, joilla on myönteinen vaikutus lapsiin. Artikkelissa Päiväkoti nopealla aikataululla vielä muistutetaan: ”Uusi rakennus ei tarjoa lapsille ainoastaan turvallista ja kiinnostavaa ympäristöä oppimiseen ja leikkiin, vaan se tarjoaa myös lukuisia muitakin etuja vanhoihin rakennuksiin verrattuna. Näitä ovat esimerkiksi parempi ilmanlaatu sekä energiatehokkuus.”

Päiväkodin rakentaminen

Oppimisympäristön merkitys koulussa

Oppimisympäristöllä on keskeinen rooli opiskelijoiden oppimiskokemusten ja -tulosten muodostumisessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että positiivinen oppimisympäristö voi merkittävästi parantaa opiskelijoiden sitoutumista, motivaatiota ja akateemista menestystä.

Dr.Study kirjoittaa oppimisympäristön vaikutuksesta oppimiseen hyvin:

”Oppimisympäristö vaikuttaa dramaattisesti opiskelijoiden oppimistuloksiin. Koulujen avoimet tilat ja melu, sopimaton lämpötila, riittämätön valo, tungos, vääränlainen luokkahuoneen järjestely voivat olla oppilaita häiritseviä muuttujia.”Myös psyykkisen oppimisympäristön merkityksen ymmärtäminen on tärkeää oppimiskokemusten optimoimiseksi. Kun oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi, tuetuiksi ja arvostetuiksi oppimisympäristössään, he todennäköisemmin osallistuvat aktiivisemmin myös opiskeluun.

Oppimisympäristön kehittäminen

Olemassa olevaa oppimisympäristöä on välillä hyvä miettiä siitä näkökulmasta, täyttääkö se kaikki vaadittavat kriteerit ja kuinka sitä voitaisiin kehittää.

Ensisijaisena tarkasteltavana asiana on itse rakennuksen kunto ja turvallisuus. 

  • Onko ilmanvaihto kunnossa?
  • Onko lämpötila sopiva ja tarpeen mukaan säädettävissä?
  • Onko rakennus ehjä ja turvallinen?

Tämän jälkeen on hyvä miettiä muita mahdollisia toimenpiteitä, kuten valaistuksen tai akustiikan parantamista, vaihtoehtoisten istuinten hankkimista tai taulujen, maalausten ja muun estetiikan sijoittelua. Myös sosioemotionaalisen oppimisympäristön kehittäminen olisi tärkeää huomioida. Millä muutoksilla voidaan parantaa kriittistä ajattelua sekä samalla lisätä empatiaa ja kulttuurista herkkyyttä oppilaiden keskuudessa? 

Viime kädessä opettajat luovat ilmapiirin, joka vaikuttavaa oppilaiden sitoutumiseen ja oppimiseen.

Mikä on digitaalinen oppimisympäristö?

Digitaalisella oppimisympäristöllä tarkoitetaan teknologian ja verkkoresurssien käyttöä koulutusympäristöissä. Se kattaa kaiken etäoppitunneista interaktiivisiin oppimistyökaluihin ja opetusohjelmistoihin. Tällaisen oppimisympäristön vaikutus oppimiseen on merkittävä. 

Exploringyourmind:n artikkelissa kirjoitetaan: ”Digitaalinen oppimisympäristö on yleistymässä koko ajan. Itse asiassa virtuaaliset oppimisympäristöt ovat digitaalisia ympäristöjä, joissa kehitetään oppimisprosesseja. Näissä ympäristöissä opiskelijat oppivat tietokoneiden, tablettien tai matkapuhelimien avulla.”

Digitaalinen oppimisympäristö tehostaa myös oppilaiden välistä yhteistyötä. Verkkoympäristöt tarjoavat mahdollisuuksia keskustelupalstoihin, ryhmätöihin ja virtuaalisiin keskusteluihin.

Voidaan todeta, että siirtyminen kohti digitaalista oppimisympäristöä on tuonut lukuisia etuja koulutusmaisemaan. Tasapainon löytyminen teknologiapohjaisen koulutuksen ja perinteisesti tapahtuvan opiskelun välillä on äärimmäisen tärkeää, jotta voidaan varmistaa oppilaiden kokonaisvaltaisen kehityksen tässä jatkuvasti kehittyvässä maailmassa.

Tutustu AITO-Puukouluihin täällä

Tutustu AITO-Puupäiväkoteihin täällä

Lähteet

WGU

Raccoongang

Edelements

Dr.Study

Exploringyourmind

Elementit E (Uuden koulun rakentaminen, Ratkaisu sisäilmaongelmaan,  Päiväkoti nopealla aikataululla)

Seuraa meitä

Tilaa uutiskirje

Tehdas

Kanervistontie 42
45200 Kouvola

Aukioloaika

Ma-Pe: 08-17

Seuraa